tiistai 6. elokuuta 2019

Reissurumpu on muuttanut - Nähdään somessa!



Reissurumpu-blogi on ollut pidemmän aikaa hieman hunningolla, mutta nyt siihen on ratkaisu!

Reissurumpu-blogi jatkaa elämäänsä somessa ❤️❤️❤️

Löydymme Facebookista ja Instagramista :)

Instagramista löytyy tietoa kattavimmin:
* ajankohtaista tietoa matkoista
* kiinnitetyt storyt matkoista
* Reissurumpu suosittelee
* paljon vinkkejä ja linkkejä

Blogin päivittäminen päättyy siis tähän. Nähdään somessa :)



maanantai 5. kesäkuuta 2017

Zakynthos, Kreikka 17.5.-24.5.2017

Zakynthos - vehreä kilpikonnasaari

Kohde valikoitui meille ehkä hieman poikkeuksellisella tavalla, sillä olemme miltei joka vuosi kytänneet nimen omaan Kreikan uutuuskohteita. Nyt uutuusvalikoimasta ei löytynyt oikein mitään mielekästä, joten mieleen tuli kokeilla ehkä jotain hivenen "suurelle yleisölle" tutumpaa kohdetta.

Matka tuli varattua hyvissä ajoin jo vuoden 2016 syksyllä. Sen jälkeen hommaan tuli parikin muutosta, kun ensin vaihtui lentoaikataulu ja sitten vielä ilmoitettiin, että hotellin hintaan kuuluukin myös puolihoito.

Puolihoidossa ei sinänsä mitään vikaa, vaikka joka ilta tuskin tulee hotellin eväitä puputettuakaan. Lentoaikataulu sen sijaan herätti jo etukäteen hieman epäilyksiä. Sellaisia, jotka vain vahvistuivat matkan koittaessa. Alkuperäinen aamuseitsemän jälkeen lähtenyt lento muuttuikin yöllä kello 2:15 lähteväksi.

Lentoaikataulu siis tarkoitti joko pakollista töiden jälkeistä tirsaa, tai sitten pakotettua hereilläoloa. Näistä valikoitui se jälkimmäinen, kun uni ei kotona illalla vaan tullut. No... anopin kyydillä kentälle ja lentoa odottamaan. Jet Timen lennoilla toimii normijonotuksen sijaan myös vähän vauhdikkaampi Bag Drop, mutta ennen sitä vielä yhdet lähtöoluset ison stevariporukan vartioidessa viereistä pöytää vaihtaen keskenään pihvinpaisto-ohjeita.


Laukut hihnalle ja turvatarkastuksen läpi. Eihän kentällä ole tuohon aikaan yöstä käytännössä auki kuin yksi kahvila, joten siitä vielä toiset oluset kitusiin. Jos vaikka niiden avulla tulisi uni koneessa paremmin.

Ja kissan viikset! Paikat saatiin etuosasta peräkkäisiltä istuimilta. Viereiset penkit täyttyivät väsyneistä sylilapsista ja ääni oli sen mukaista. Minkäs ne muksut niille itkuilleen mahtaa, mutta koneen takaosassa näytti olevan aika paljon hiljaisempaa.


Kone ilmaan

Lähtö viiväistyi puolisen tuntia, kun Minnakaisan edessä oleva penkki meinasi tulla syliin ihan kirjaimellisesti. Mekaanikko paikalle, otsalamppu päälle ja taskusta ikean kuusiokoloavain. Penkki kuntoon parilla kiristyksellä ja kasalla nippusiteitä ja kohti kiitotietä.

Meteli yltyi muutenkin kuin moottoreiden pauhatessa, kun ei niin vapaaehtoinen lapsikuoro yhtyi kerosiininpolton kanssa samalle tasolle nousevaan mylvintään. Koneen noustua ilmaan homma onneksemme hieman rauhoittui.

Pakolliset juomatarjoilut. Päätä oli pakko puuduttaa hieman lisää, sillä nukkumisesta tulisi edelleenkään tuskin mitään. Ruoaksi nakkimunakasta ja jotain perunahöttöä jugurtin ja sämpylän kera. Sitten vaan halkomaan Euroopan ilmatilaa. Laskuun tultiin ajallaan, mutta Antin viikonlopun flunssa teki vielä tehtäviään. Korvat täysin lukkoon laskussa. No... oli siitä se apu, että muiden korvansa lukinneiden kivuliaasta parkumisesta ei kuulunut läpi ihan niin paljon.


Hotellille hops

Perillä oltiin siis n. klo 6:00 aamulla. Siitä nopsasti bussiin ja kohti hotellia. Hotel Park oli matkan ensimmäinen pysähdys ja matkaankin meni noin vartti. Erittäin ystävällinen henkilökunta toivotti tervetulleeksi ja valitteli, että sellainen tunti menisi ennen kuin huoneet olisivat saatavilla. Kehottivat sillä aikaa nauttimaan juuri alkavan aamupalan antimista.
Hotel Park, Tsivili


Vaan eipä ehditty edes aamupalalle, kun ilmoitettiin, että huone olisikin valmis. Ja mukava huone olikin. Käytävän päästä toisessa kerroksessa vehrein parvekenäkymin läheiselle kukkulalle. Ei mitään valittamista. Huone itsessään oli todella siisti. Ilmastointi ja tallelokero kuuluivat hintaan, mikä ei nykyään ole mikään itsestäänselvyys useammankaan tähden hotellissa.
Huone 227


Kuntoilulaitteen pihalla



Säätila ei Zakynthoksella saapumispäivänä ollut mikään aivan parhain. Hieman pilvistä ja muutama sadepisarakin taivaalta ripsi. Loppuviikoksi oli kuitenkin luvassa parempaa, joten ei syytä huoleen.

Väsyneinä kipaisimme aamupalalla täyttämässä vähän vatsojamme ja totesimme yhteen ääneen, että nyt on ihan pakko ottaa pienet tupluurit. Kolmen tunnin unien jälkeen virtaa oli ladattu sen verran, että lähdimme tutkailemaan ympäristöä. Pakollinen nopsa visiitti paikalliseen minimarkettiin. Vettä ja muuta juotavaa jääkaappiin ja sitten toinen startti ja kohti kylänraittia.


Tsiviliä ihmettelemässä

Hotel Park ei ole aivan keskeisimmällä sijannilla, mutta se ei ainakaan meitä haitannut. Päinvastoin, ympäristö on mukavan rauhallinen, vaikka parvekkeelle välillä lentokoneiden nousut kuuluvatkin. Kauppaan on matkaan muutaman sata metriä ja ravintolatarjontakin alkaa melkein heti kaupan nurkalta ja jatkuu aina kylän keskustaan asti. Tien vierellä kulkevat myös jalkakäytävät, joten autojen seassa ei tarvitse puikkelehtia.


Kohti "keskustaa" matkatessa on toki hyvä poiketa neuvoa-antavilla. Ensimmäinen pysähdys siis kahden kadun kulmassa sijaitsevassa Paradise Cocktail Barissa. Ja mikä jackpot! Heti ensimmäinen paikka jossa pysähdyttiin ja eteen kannettiin isot kylmät Mythokset hanasta valutettuna!

Paradise Cocktail Bar


Niitä siinä ryystäessämme ja toisiamme herätellessä suunniteltiin vähän tulevaa viikkoa. Perjantaina mahdollisesti autoa alle ja saarta kiertämään. Ehkä joku retkikin ohjelmaan mahtuisi. Hiukopalaa teki mieli, jote syvemmälle Tsivilin syövereihin. Antti oli bongaillut muutama ruokapaikan etukäteen. Pienellä kartan hapuilulla ensimmäinen paikka löytyikin.

Benikos-niminen ravintola oli kahden aikaan melko hiljainen, mutta ruokailu toki onnistui. Alkupaloiksi jaettiin saganaki ja viininlehtikääryleet. Juuri sitä perinteistä ja maistuvaa kreikkalaista ruokaa, jota tänne osaltaan tultiin hakemaan. Pääruoaksi Minnakaisalle Pastitsio ja Antille Gemista, eli paikallista "makaronilaatikkoa" ja täytetyt paprikat ja tomaatit. Hieman suolaa olisi kaivannut, mutta muuten maut veivät kyllä hyvin Kreikkaan. Myönnettäköön silti. Viime vuoden Karpahtoksen reissulla Antin Diafanissa syömät olivat parempia. Mausteita oli käytetty enemmän. Liekö sitten syynä Zakynthoksella majailevien brittituristien suuri määrä. Niitä täällä Tsilivissa ainakin riittää.






Masut täynnä oli hyvä maarustaa vielä hieman eteenpäin ja pian löysimmekin itsemme ihmettelemästä ensimmäistä kertaa tällä reissulla ihan rantamaisemaa. Uimaan ei tehnyt silti mieli. Sen verran viileä keli oli. Tsilivi ei muutenkaan ole ns. rantakadun varrelle rakentunut kohde, vaan se on itse rannoista muutaman sata metriä sisämaahan päin. Toisaalta sitä yhdistää Kreikan aina juuri siihen rantakadun ravintolaan, mutta ei tässäkään näin päivän kokemuksella vielä suurta valittamista ollut.



Reissuväsy painoi sen verran, että käännyimme takaisin hotellia kohti. Matkalla tuli kuitenkin koluttua muutama myymälä sekä nautittua vielä yhdet oluset. Lähikaupasta vielä täydennystä jääkaappiin ja sitten Minnakaisa peiton alle päivätirsoille ja Antti parvekkeelle juuri hankitun Ouzo-pullon kanssa matkakertomusta kirjoittamaan.

Pienten tirsojen jälkeen nöyryimme ja kävimme hotellin puolihoitoa hyödyntäen ihan vaan hotellilla syömässä. Ihan kelvollista murkinaa, mutta jotenkin ei vaan tällaisilla reissulla tuo buffet-ruoka iske. Kahdeksan aikaan kaivauduttiin jo peiton alle rankan päivän päätteeksi.

Havaintoja keväisestä Kreikasta

Olemme yleensä matkanneet Kreikkaan aina loppuvuodesta, jos ei muutamaa Ateenan reissua oteta huomioon. Sitä on siis ikään kuin tullut totuttua siihen, että maisema alkaa olla aika kuivaa, matkamuistokauppojen hyllyillä on käynyt jo kato ja varsinkin katujen varsilla esillä olleet tavarat ovat jo keränneet päälleen jonkinlaisen pölykerroksen.



Toisin on näin alkukaudesta. Paikat ovat vehreitä, sitruunapuut notkuvat hedelmistä ja paikalliset tuntuvat muutenkin olevan kaikin puolin pirteämpiä, kun ei ole tarvinnut painaa 12 tuntista päivää turisteja palvellen. Oliivipuutkin ovat eri värisiä, kukat kukkivat ja vaikka vähän viileämpää onkin, niin on tämä silti Suomen toukouisiin räntäsateisiin verrattuna ihan mukavaa. Tässä sitä nytkin terassilla istutaan shortsit jalassa ilman, että tarvitsee miettiä villapaidan kaivamista päälleen.


Ja se aurinko. Kun se nyt ensimmäisenä päivänä on tuolta pilviharson takaa muutaman kerran pilkahdellut, niin on se lämpö jotain ihan erilaista kuin omalla parvekkeella istuessa. Ja kuten sanottua, loppuviikosta kaikkoavat nämäkin pilvet. Jo nyt näyttää lännen suunnasta puhaltavan kevyt tuuli, joka puskee yhtenäistä pilvimassaa pois tieltään ja availee taivaaseen sellaisia välimeren taivaan värisiä sinisiä aukkoja.


18.5.2016

Kylläpä nukutti! Illalla sänky kutsui heti kahdeksan jälkeen. Kelloa ei laitettu herättämään. Aurinko alkoi silti pilkahtelemaan heti aamusta verhojen välistä. Pieni kyljen kääntö ja kello olikin jo puoli kymmenen. Tuli siis uni tarpeeseen!

Aamupalaa kohti. Munakkaita tehdään toivomusten mukaan, kasviksia on tarjolla ja hyviä makeitakin löytyy. Nutellaa on esillä kahden kilon vati ja hunajaa saa valutella jugurttiin omien halujensa mukaan. Hedelmiäkin on tarjolla ja varsinkin tuoreen sadon mansikat vievät kielen mennessään suomalaisen talven jäljiltä.

Aamupalan jälkeen kipaisimme huoneessa hakemassa vähän lukemista mukaan. Hetki hotellin terassilla kului Mythoksesta auringonpaisteessa nauttien. Vaikka aika omatoimisia ollaan, niin ajateltiin kuitenkin kuulla oppaan kuulumiset. Erillistä tervetulotilaisuutta ei ollut, mutta opas kävi puoliltapäivin hotellilla kertomassa tärkeimmät kuulumiset.


Samalla tuli varattua auto perjantaille ja saarikierros maanantaille. Kyllähän sitä nyt sen verran täytyy seuramatkalla seurustella, että yhden kerran kunnon turistibussikierros tehdään! Kaikkea ei silläkään matkalla toki näe, mutta tällä kertaa kierrokselle houkutti se, että oppaana olisi 15 vuotta saarella asunut suomalainen.

Autolla taasen olisi tarkoitus käydä kiertelemässä sellaisia paikkoja johon ei saarikierroksella pääse. Saas nähdä sitte meneekoö miten päällekkäin. Ainakin otetaan omaa aikaa siihen, että käydään muutamassa luostarissa ja pysähdytään silloin kun halutaan.

Kylille köpsöttelemään

Retket ja autot varanneena oli hyvä lähteä tutustumaan paikalliseen kylään hieman eilistä pirteämpinä. Shoppailukengät jalkaan ja katselemaan. Mukaan tarttui ainakin kartta autoilua varten ja opaskirja, josta ammentaa kohteita joissa käydä. Minanakaisa osti päheät Ray-Ban -arskat ja löysimmepä vielä muutaman joulukoristeetkin paikallisesta matkamuistomyymälästä. Ihan vaan joulumatkojen perinteitä hakien.



Hiukopalan tarvekin iski, joten pysähdys Gyroksille oli tarpeen. Niitä varmasti löytyy paikasta, jonka nimi on Gyrosland? Löytyi, ja hyviä olivat. Gyros ja pieni tuoppi Mythosta 3,95 €. Ei valittamista. Näillä pärjättäisiin taas jonkun matkaa eteenpäin.


Luuhasimme kylänraittia eteenpäin auringon helliessä ihoa. Mutkasta rantaa kohti ja katselemaan huomattavasti eilistä aurinkoisempaa rantaa. Jokunen ihminen oli jo auringostakin nauttimasta, mutta me totesimme, että nautimme elämästämme hitusen enemmän sisämaassa.

Sata metriä sisämaahan päin ja löysimmekin itsemme nauttimasta auringosta pinja- ja eukalyptuspuiden alta jäisistä tuopeista tarjotuista Mythoksista nauttien. Trenta Noven terassi toi jotenkin mieleen suomalaisen puutarhan parhaimpana kesäpäivänä. Nurmikkoa, havupuita ja lämpöä.



Hetken arvoimme otammeko reitiksi takaisin hotellille kylän, vai rantareitin. Tuli valittua ranta. Hienohiekkaista rantaa kävellen ja jalkapohjia kuorien pääsimme toiseen päähän rantaa, josta johti tie takaisin hotellille. Ja oikea valinta tehtiin. Oliivi- ja sitruspuiden väliissä kävellessä oli ilo nautitia hiljaisesta kreikkalaisesta iltapäivästä. Paitsi että keskellä tietä törötti vuohi, joka katsoi meitä sen näköisenä, että ohi ei ole menemistä. Kiltisti elukka kuitenkin väisti tuttuun oliivipuskaansa ruohoa puputtelemaan.




Matkalla hotellille vielä yhdet (kahdet) neuvoa-antavat viereisessä kuppilassa ja sitten taas näppiksen ääreen tarinoita kertomaan. Kohta taas kohti kylää ja tällä kertaa nauttimaan jotain muuta kuin buffet-illallista. Aamulla sitten auto alle ja "kohti uusia seikkailuja".



Pienen elpymisen jälkeen kävely kylälle ja Olive Tree -tavernaan syömään. Alkupaloiksi halloumia pitaleivän kera ja uunifetaa. Olipa maukasta! Jopa punasipulit tuntuivat aivan eri tavalla makeilta kuin kotisuomessa. Ruoan kanssa pullo paikallista valkoviiniä, joka istui oikein makoisasti suuhun. Pääruoaksi Minnakaisalle Sorfito - vasikanleikkeitä sitruksilla, valkosipulilla ja yrteillä maustetussa kastikkeessa. Antti otti pääruoksi viisi tuntia haudutettuja naudan poskipaloja. Sen verran oli hyvää, että oli pakko yrittää kysellä paikan mammalta mitä reseptissä on. Punaviiniä, kanelia, maustepippuria, savupaprikaa ja savustettua chiliä ainakin. Pieni potku tosiaan kertoi, että ihan pelkkiä perinteisiä kreikkalaisia mausteita ei oltu käytetty.






Vatsat täynnä kohti hotellia ja punkan pohjalle!

19.5.2017 - Autoilua ympäri Zakynthoksen

Aamupalalla istuskellessamme Sixtin vuokraajatäti pelmahtikin paikalle. Paperit täytettynä kävimme vielä kiertämässä miltei upouuden Renault Twingon ympäri. Kelpaisi tuolla huristella ympäri saarta. Oikein takaveto ja kaikkea!


Tavarat siis mukaan huoneesta ja avaimesta auto käyntiin. Pientä navigointiapua saaren teillä saattaa tarvita. Opasteet kun ovat välillä vähän olemattomat varsinkin Tsilivin ympäristössä. Ensimmäiseksi kohteeksi läheisen viinitilan osoite ja sen jälkeen mutkaisia tietä peltojen välissä puikkelehtien kohti kohdetta.



Callinico wineries löytyikin melko helposti. Pihalla meitä oli ottamassa vastaan ensin yksi koira ja pian jo jälkeen toinen vapaana löntystellyt karvamakkara. Ainakin Minnis siis sai tassuterapiaa!


Sisällä Callinicolla pääsi tutustumaan vanhoihin viinintekoon käytettyihin laitteisiin ja vanhaan viinikellariin. Melkoinen valikoima oli pulloja aina reilun 40 vuoden takaa. Varsinaista uuttakin tuotantoa pääsi kurkistamaan, kun vaan rohkeni hiipiä ovista uudemmalle puolelle sisään.






Lyhyen omatoimikierroksen jälkeen viinejä pääsi myös maistamaan. Koska autolla oltiin, niin ihan koko repertuaaria ei vedetty läpi, mutta pullo róseta ja valkoviiniä tarttui mukaan huikeaan yhdeksän euron yhteishintaan.


Takaisin Twingon rattiin ja suunta kohti pohjoista kylien läpi. Ensimmäisenä pysähdyksenä oli Anafonitrian luostari. Hiljainen ja rauhallinen paikka, jossa elämänmenoa ei häirinnyt kuin yksi rauhallinen turistibussillinen muita turisteja. Aika nopeasti sekin väki kaikkosi paikalta, joten saatiin rauhassa vielä hetki ihmetellä luostaria. Toiminnassa Anafotrian luostari ei enää ole, mutta sitä on silti pidetty kunnossa lähinnä siksi, että saaren oma suojeluspyhimys oli aikoinaan sen kuuluisin asukki.








Luostarin pihalla on kioski, josta saa juotavaa sekä pieni matkamuistomyymälä, joka valitettavasti myy aika lailla samaa tavaraa kuin moni muukin paikka. Varsinaista luostarin omaa myymälää paikalla ei siis ole.


Seuraava pysähdys vei vielä toiselle luostarille, joka oli vielä ensimmäistäkin hiljaisempi. Oltiin käytännössä ainoat ulkopuoliset täällä St. George Kremnonilla, jos ei luostarin parkkipaikalla omia viinejään ja hedelmiään myynyttä ÓleÓle-renkutusta soittanutta pappaa oteta huomioon. Luostarin seinien sisällä pari paikallista puuhaili omiaan. Liekö sitten pitäneet huolta luostarin kunnosta. Täälläkään kun ei ilmeisesti enää vakiasukkaita ollut.







Pikavisiitti luostarin kirkossa ja seuraavaksi katselemaan maailmankuulun "haaksirikkorannan", eli Shipwreck Beachin maisemia kallion reunalla keikkuvalta näköalapaikalta käsin. Kovin lähelle reunusta ei huvittanut kiivetä, sillä useamman sadan metrin äkkijyrkkä pudotus ei houkuttanut leikkimään hengellään.

Kävimme kuitenkin ottamassa pakolliset kuvat pienellä aidatulla näköalaparvekkeella, josta siitäkin on kuulemma puolet jo purettu pois romahtamisvaaran vuoksi. Samalla tuli ihmeteltyä kauempana kallioilla sekkailleita ihmisiä, jotka eivät varmaan tiedostaneet sitä, että pienikin tuulenpuuska saattaisi riittää tempaisemaan heidät alas kallionrinteeltä. Jokainen toki tavallaan, mutta ihan pelkän valokuvan vuoksi ei meistä kumpikaan tykkää laittaa omaa henkeään pantiksi.





Näköalapaikalla oli useampikin paikallinen myymässä hunajaa, viiniä, öljyä ja paikallisia makeisia. Meille riitti tällä kertaa ihan vaan jätskit. Vielä vähän pohjoisemmaksi teki saarella mieli, jotan auton nokka kohti Skinarin majakkaa. Aivan majakalle asti ei päässyt, vaan edessä olikin yllättävä kapealla tiellä suoritettu auton kääntäminen menosuuntaan. Onneksi oli pieni ja ketterä auto alla. Muuten olisi mennyt pitkäksi peruutteluksi.

Vierestä löytyi onneksi myös mukava taukopaikka, jossa päätimme lounastaa. Taverna Faroksessa nautittujen kreikkalaisten salaattien ja tirokafterin kera oli hyvä jatkaa matkaa takaisin etelää kohti. 


Viiden tunnin ajelun jälkeen tulimme siihen tulokseen, että pikapysähdys hotellilla olisi paikallaan. Tunnin elvyttävien tirsojen jälkeen ajelimme vielä Laganaksen suuntaan kurkkaamaan miltä saaren varsinainen turistikylä näyttäisi.

Ja näyttihän se. Oli yökerhoa, cocktail-baaria, strippiklubia, seksikauppaa ja isoja neonvalokylttejä. Ei olisi kyllä ollut meidän paikkamme ja vaikka Tsilivikin on käytännössä talvisin uinuva kylä, niin Laganaksen menoon verrattuna homma on vähän kuin kirkossa istuisi. Rauhallista ja huomattavasti seesteisempää.

Kotimatkalla oli pakko vielä katsastaa paikallinen Lidl - jos Lidl nyt missään oikeastaan on paikallinen. Jotenkin suomalaiseen ajatukseen yllättävintä oli se, mikä toki muualla maailmassa on aika itsestäänselvyys. Lidlin viinahyllyt. Kuusi pulloa retsinaa, valkkaria tai punkkua olisi irronnut huikeaan 14,90 euron hintaan. Skipattiin kuitenkin viinit ja tyydyttiin hakemaan paistopisteestä pienet lämpimäiset ja juotavat.

Sen suurempiin seikkailuihin emme enää autolla lähteneet, vaan totesimme reilun 200 kilometrin huristelun riittävän molemmille. Pitihän kuskinkin jossain vaiheessa saada se päivän ensimmäinen olut. Hotellin terassille siis, pieni höpöttelytuokio paikalle sattuneen oppaan kanssa ja huoneesta vähän lämpöisempää päälle ennen kuin suunnistimme illalliselle.

Kalaa teki mieli ja kalaa onneksi löytyi. Ideal-nimisen ravintolan omistaja vakuutti, että tuoretta on ja kalat tuotaisiin näytille ennen valmistamista. Sinne siis. Ja tuoretta kalaa tosiaan oli näytillä. Punanapsijaa, kultaotsa-ahventa ja perinteisempää meriahventa. Punanapsijaa suositeltiin, joten sitä otettiin. Alkuruoaksi jo perinteiset viininlehtikääryleet ja saganaki ja pääruoaksi sitten jo mainitut punanapsijat molemmille. Kala oli hyvin paistettua, valeltu oljyllä ja sitruunamehulla ja suolaakin oli sopivasti. Lisukkeina kalalla oli uunissa tehtyä sitruunaperunaa, ranskalaisia, riisiä sekä salaattia. Oikein maistuva ja täyttävä annos. Jälkkäriksi tuli vielä talon puolesta leivokset ja yhdet pienet oluet. Kaikkineen hinta oli kahden kalan, alkuruokien ja muutaman oluen jälkeen jossain 60 € tietämissä.





Pitkän päivän jälkeen uni kutsuikin suhteellisen ajoissa. Aamulla olisi taas kello herättämässä ja suuntana Zanten kaupunki.

20.5.2017 Zanten kaupunki ja rentoutumista

Aamutouhujen jälkeen muutama sata metriä hotellilta paikallisbussin pysäkille. Busseja menee melko harvakseltaan, mutta tähtäin oli 9:05 Zanten kaupunkiin lähtevään bussiin. Olimme hyvissä ajoin pysäkillä ja pian bussi saapuikin - ja huristeli samantien ohi. Hetken ihmettelimme, kunnes hoksasimme, että bussi kiertäisi Tsilivin kylän pari muuta pysäkkiä ja palaisi sitten samaa reittiä meidät kyytiinsä noukkien. No mikäpä oli odotellessa auringon lämmittäessä ja lähikaupan touhuavia koiranpentuja katsellessa. Kaksi pikkuvesseliä ylittivät selvästi vähän rajojaan, kun tulivat moikkaamaan meitä pysäkille. Nuoren emännän topakalla komennolla hauvakaverukset kuitenkin suunnistivat kiltihkösti takaisin kaupan pihalle telmimään.




Bussipysäkillä odotellessa edestakaisin jolkotteli myös hieman vanhempi koiraherra. Olisiko sitten ollut pentujen epäilty isä. Pikkuhaukut kyllä pitivät huolta, että mahdollinen isäkandidaatti ei tullut liian liki. Sellainenkin jäpätys alkoi tämän seropin juoksennellessa ympäri risteystä aina vauhdissa läheisestä vesilätäköstä muutaman kulauksen lotkottaen.


Bussimatka Zanteen maksoi ainakin nyt keväällä 2017 huikeat 1,80 € / suunta henkilöltä. Halpaa oli ja bussitkin oikein kelvollisia. Vähän kuin hieman vanhemmassa HSL:n paikallisbussissa olisi istunut, mutta löytyi ilmastoinnit ja kaikki.



Bussi pysähtyy Zanten kaupungissa parissa paikassa. Ensimmäinen pysähdys on Solomonin aukiolla, jossa mekin hyppäsimme bussista pois. Siitä olisi hyvä kävellä kaupungin toiseen päähän ostoskatua pitkin ja takaisin sitten vaikkapa rannan kautta. Muut pysäkit ovat Agios Dionysoken kirkolla ja toinen pääbussiasemalla, joka sijaitsee hieman sivussa kaupunkia sivuavan päätien varrella. Turisteja ajatellen parhaat pysäkit ovat varmaankin juuri Solomonin aukion ja Agios Dionysoksen pysäkit, jotka sijaitsevat vastapäisissä päissä rantakatua. Kannattaa kuitenkin käyttää hieman tarkkaavaisuutta sen suhteen, sattuuko kyseinen bussi poimimaan kyytiin kaikilta pysäkeiltä. Ainakin opaskartan mukaan Agios Dionysoksen pysäkiltä lähtevät bussit ainoastaan Laganaksen suuntaan!

Aloitimme tutustumisen kaupunkiin Solomin aukiolla sijaitsevasta Bysanttilaisesta museosta, jonka kokoelmat koostuvat lähinnä vuoden 1953 maanjäristyksen jälkeen saaren kirkoista ja luostareista pelastetuista ikoneista ja freskoista. Samalla museo kertoo myös saaren maanjäristyksen jälkeisistä raivaustoimista ja ikonien konservoinnista. Hieno museo, jos tämänkaltaisista jutuista tykkää. Sisäänpääsymaksu oli neljä euroa ja sen maksoimme ihan mielellään.




 


Museokäynnin jälkeen suuntasimme muutaman korttelin sisämaahan päin pääostoskadun, Alexandrou Roman suuntaan. Lauantai-aamuna oli vielä kovin hiljaista, vaikka kaupat auki olivatkin. Varsinaisia turistikauppoja pääkaupungissa on selvästi harvemmassa ja liikkeet ovatkin keskittyneet enemmän ihan oikeaan muotiin ja ehkä aavistuksen laadukkaampiin tuotteisiin. Mitkään sen suuremmat ostohousut ei olleet tällä kertaa jalassa, joten lähinnä tyydyimme katselemaan kadun tarjontaa.



Pienten neuvoa-antavien jälkeen kävimme kuitenkin Anastasiou Merkatin sivukadulla kotikirkkotarpeita myyvässä kaupassa ostamassa yhden ikonin lisää seinällemme. Pienen ihmettelyn jälkeen löytyi mieleinen ja puhutteleva ikoni, joten se päätyi ostoskassiin pienen suitsukepihkarasian kera.



Jatkoimme vielä hetken pääkatua kulkien ohi kävelykatua merkkaavien puomien. Tällä puolella liikkeiden luonne muuttuu selvästi enemmänkin palvelupuolelle. Oli räätäliä, pesulaa, hautaustoimistoa jne. Poikkikatua kohti rantaa kohti siis. Pienen kävelyn jälkeen edessä näkyikin Agios Dionysoksen kirkko. Antti kävi ihmettelemässä kirkkoa myös sisältä. Minnakaisa ei viitsinyt, kun olkapäät ja polvet olivat paljaana.


Kirkko oli sisältä suoraan sanottuna upea. Kullan kimalluksessa ei oltu säästelty ja koko kirkko on sisältä upeiden freskojen peitossa. Saaren suojeluspyhimys, jonka mukaan kirkko on nimensä saanut, on haudattu kirkon alttarin viereiseen sivukappeliin hopea-arkkuun. Sattuipa kuitenkin käymään niin, että papit olivat juuri aloittamassa toimitustaan kyseisen pyhän haudalla. Hopea-arkun kansi avattiin samoin kuin sisemmän arkun jalkopää. Siinä pyhä Dionysos makoili arkussaan melko hyvin säilyneenä. Suitsukkeen tuoksu täytti ilman ja paikalliset kävivät suutelemassa Dionysoksen jalkoja ja toivomassa mitä kukakin sitten sattui toivomaan. Antti tyytyi seuraamaan toimitusta hieman sivumpaa antaen paikallisille tilaa - vaikka samaan uskontokuntaan kuulutaankin.

Kirkon vierestä bongasimme vielä toisen ikoneja myyvän kaupan, jossa kävimme hetken ihmettelemässä tarjontaa. Matkaan tarttui täältä pieni Agios Dionysoksen ikoni, mutta mitään muuta sellaista joka olisi heti herättänyt ostotarpeita ei täältä löytynyt.

Suunta siis rantakadulle ja kohti Solomonin aukiota. Matkalla iski hiuko, joten mikäs siihen parempi apukeino kuin pieni lounaspysähdys. Taverna Spartakos näytti siihen hyvältä paikalta. Rantakadulla kun on monenmoista kuppilaa ja gyros-paikkaa, mutta tämä tuntui äkkiseltään niistä sellaiselta perinteisimmältä eikä tuoreen kalan täyttämä tiskikään haitannut. Pastaa teki mieli, joten lautasille päätyi yksi kappale spaghetttia katkaravuilla sekä toinen ihan vaan yleisemmin merenelävillä. Ja oli taas kerran maukasta!




Siinä syödessämme omistaja bongasi Minniksen kreikankielisen tatuoinnin ja äityi sitä ääneen ihmettelemään muutamalle muullekkin paikalleolijalle. Antin livahtaessa vessaan, olivat paikalliset vanhemmatkin sedät kuulleet tatuoinnista ja ehtineet jo sillä välin piirittämään Minnakaisan tatuoinnista ja rouvasta kuvia napsien. Hoisivat kuitenkin asian sen verran vikkelästi ja huomaamattomasti, että Antin palatessa vessasta kaikki olivat kuin ei mitään olisi tapahtunutkaan.

Vatsat täynnä kohti bussipysäkkiä ja takaisin "kotikylään". Bussi ajeli takaisinpäin peltojen ja kylien läpi mutkitellen. Pitkähän tuo matka ei ollut. Varmaan n.15 minuuttia sen jälkeen kun Zanten bussiasemalta linjuri matkaansa jatkoi.


Minnakaisa oli jo aiemmin valitellut jumissa olevia hartioitaan ja heti hotellille takaisin päästyämme päätimme hemmotella itseämme hieronnoilla. Sellaisia kun hotellilta saisi. 20 minuuttia ja 20 euroa olisi moisen ajallinen ja rahallinen kustannus. Sinne siis. Itse hieronta kyllä kesti varmaankin sen puoli tuntia, mutta ai että kun teki molemmille hyvää käydä vähän availemassa paikkoja.

Hieronnan jälkeen reipas tunti allaselämää auringosta nauttien ja tätä kirjoittaen. Pulahtamaan ei mieli tehnyt. Sen verran viileästi kuitenkin tuuli puhalteli, vaikka auringon lämmöstä muuten olikin altaalla ilo nauttia. Hiukopalaksi vielä puoliksi yksi Club Sandwich ja sen jälkeen hotellihuoneeseen hieman rentoutumaan ennen illallista. Kylläpä tämä lomailu on rankkaa!



Vaan eihän sitä hotellihuoneeseen ole tultu lomaa viettämään, joten vähän lämpöisempää mukaan ja shoppailukengät jalkaan. Minnis onnistui löytämään itselleen uuden kesämekon ja huivin Antin tyytyessä lähinnä katselemaan. No... kyllä sieltä yksi kiva jääkaappimagneetti löytyi Antillekin.

Kävelykatua melkein toiseen päähän ja alkoi molemmilla tekemään mieli jotain makeaa drinksua. Saratseno cocktail barissa yhdet makeat mansikkadaiquirit ja matkaa oli taas hyvä jatkaa. Ilta oli selvästi lämpimämpi kuin tähänastiset ja huppari olalla tuntui tässä kohtaa vielä aika turhalta. 


Hiukoakin alkoi taas, joten kävelimme vähän matkaa takaisin hotellia kohti ja pysähdyimme vähintäänkin klassisesti nimettyyn Zorbas-nimiseen tavernaan syömään. Antin keskittyminen tosin meinasi jo sisäänastuessa hieman herpaantua, sillä molemmat tarjoilijat olivat sellaisen keskimääräisen mittapuun mukaan vähintäänkin nättejä. Koska oma vaimo on kuitenkin se kaikkein rakkain olento maailmassa, niin onneksi herpaantuminen oli vain väliaikaista.

Alkuruoaksi paikallista Ladytori-juustoa, joka kypsytellään oliiviöljykylvyssä sekä lautasellinen oliiveja. Pääruoaksi reissun ensimmäiset stifadot. Antille perinteinen naudasta tehty ja Minnakaisalle hänen omaksi herkukseen toteama jänisversio. Taisi olla aikanaan Tolossa, kun Minnis tämän ruoan pariin ensimmäistä kertaa pääsi ja hyväksi totesi. Pupustifadoa tilaaville tiedoksi kuitenkin se, että hommaan menee jänöjussi luineen kaikkineen, eli perkaamista on hieman enemmän kuin siinä perinteisemmässä versiossa.







Ruoan päälle vielä tuli ouzopaukut, jotka Antti kohteliaasti hörppäisi pois. Pieni makeannälkä kuitenkin jäi, joten jotkut "sateenvarjodrinksut" lienevät vielä paikallaan. Kohteen valinta oli onneksi helppo. Viereisen Paradise barin pihalla istui ihmisiä, jotka näyttivät juomistaan nauttivan. Sinne siis. Drinkkilista oli oikein kelvollinen ja paikan baarimikko piti sellaista sopivanlaatuista meteliä hyvä huomenen toivotuksineen (kello 19:00 illalla), että pakkohan siellä oli käydä. Ja hyvät drinksut olikin! Antti, joka ei kookoksesta niin välitä intoutui tilaamaan perinteisen Pina Coladan ja Minnikselle maistui Chocolate Orgasm oikein kahteen otteeseen. Antti tyytyi kakkosdrinksuna ottamaan jonkun hedelmäisemmän drinksun, joka ei tosin ollut yhtä hyvä kuin sen Pina Colada.



Samalla siinä vähän Suomi-Ruotsi -otteluakin seurattiin puhelimesta, mutta eipä tuossa niin kovin paljon seurattavaa ollut, toisin kuin paikan baarimikossa, joka huuteli kovaan ääneen viereisiin pöytiin, että kaikkien pitäisi olla kovin hiljaa kun yhden pöydän vieressä nukkui rattaissa lapsi :D


Mainioiden (eikä kovin kalliiden - 4,5 € / juoma) drinksujen jälkeen oli hyvä kävellä hotellille pitkille ja rentouttaville yöunille. Aamulla kun ei olisi mitään "pakollista" herätystä, niin kellokin saisi jäädä tällä kertaa ilman herätystä.

21.5.2017 Minigolfpäivä

Nukkumatti lähti päivätöihinsä hieman yhdeksän jälkeen auringon pikkuhiljaa paistellessa ikkunasta sisään. Rauhallinen aamupala alle ja Antin ideoimana päätettiin lähteä tarkistamaan paikallinen minigolfrata. Tuotakaan lajia ei juuri ole tullut harrastettua, mutta mikäpä sen parempi tapa viettää rento päivä kuin auringossa kolopalloa pelaillen.

Ja hieno minigolfrata olikin. Kolme kahdeksantoistareikäistä rataa. Ensimmäinen kierros maksoi 6 € henkilöltä ja sen jälkeiset 3 € / nokka. Kiersimme alkuun yhden kierroksen ja totesimme, että sen verran hauskaa hommaa tuo on, että kiersimme sitten kaksi muutakin rataa auringosta ja kylmistä juomista nauttien. Oluset sai ottaa mukaan radalle ja kierrosten välilläkin oli aurinkoinen terassi, jossa laskeskella pisteitä yhteen.





Ei sillä, että niistä pistelaskuista olisi ainakaan Antin mielestä paljon iloa ollut. Minnakaisa vei ensimmäisen kierroksen lyönnein 62/73. Toisella kierroksella homma vähän tasoittui, 62/60 ja kolmas menikin sitten todella tasoihin, 62/61. Molemmat meni kaikilla kierroksilla reilusti yli parin, mutta hauskaa oli ja aurinkoa saatiin!



Leppoisa päivän vietteeksi voimme siis ehdottomasti molemmat suositella kierrosta Tsilivin minigolfradalla, joka on suomalaisiin puistominigolfratoihin tottuneelle oikeasti mukava ja hieno paikka. Radat ovat hyvässä kunnossa, musiikki soi taustalla ja fiilis oli jotenkin muutenkin kiva.



Antin suoritusta kakkosradalla ehkä hieman laski vieressä aidan takaa suoritusta ihaillut brittituristien lauma, joka oikeaoppisen golf-yleisön tapaan eli yhden reiän verran suorituksessa mukana "oooohhhh", "aaaahhhh" ja "uuuhhh" -huutojensa muodossa. Kun pallo sitten yllättävän kimmokkeen seurauksena päätyikin ihan reikään asti, tuli perään vielä pienet aploditkin!


Kolme kierrosta selvitettyämme aikaa olikin hurahtanut jo useampi tunti. Mukavaa puuhaa, vaikka kumpikaan ei ole minigolfia hirveästi aikaisemmin pelaillut! Nälkähän siinä pelaillessa alkoi tulemaan, joten nopeana valintana muutaman sadan metrin päässä sijainnut Popeye's niminen ruokapaikka. Selvästikin tosin enemmän brittituristien suosiossa ruokalistan sisällöstä päätellen.

Löytyi sieltä kuitenkin tzatzikit ja kanasouvlakit molemmille, sekä alkupalaksi "perunankuoria" pekonilla ja juustolla. Vähän raskasta ehkä viimeaikaiseen ruokavalioon verrattuna, mutta helteessä pitää tankata! Palvelu oli kuitenkin kovin ystävällistä ja paikan omistaja tuli jopa kyselemään mistä ollaan ja kun kotipaikka selvisi, kertoi olleensa aikanaan risteilyaluksilla töissä ja käyneensä Helsingin kauppatorilla syömässä itsensä ähkyyn savustetusta kalasta, josta piti kuulemma kovasti. Oli kuulemma vaan ollut niin kovin suolaista, että janon sammuttaminen 25 vuotta sitten Helsingin yössä ei ollut tullut kovin halvaksi.




Popeys'in jälkeen vielä Paradisen kautta nauttimaan yksi kylmä hanasta valutettu Mythos ja sitten olikin aika hieman elpyä hotellihuoneessa Minniksen lukiessa kirjaa ja Antin näpytellessä päiväkirjaa. Sen verran viileä tuuli alkoi kuitenkin puhaltelemaan, että tätäkin kirjoittaessa piti jo vetää vähän hupparia päälle. Aurinko kun ei suoraan tähän meidän parvekkeelle paistanut. Lämmikkeenä kuitenkin Kreikan parasta ouzoa, Barbagiannia, jota sattui lähikaupasta löytymään ihan originaalina vihreänä versiona.

Barbaynnista (suomalainen lukee etiketin helposti "BAPBALIANNH") vielä pieni info. Kyseessä on yksi Kreikan arvostetuimmista Ouzoista, joskaan ei välttämättä se halvin. Kyseinen Ouzo valmistetaan Lesvoksella lähellä Plomarin kylää, josta moni muukin tunnettu Ouzo on kotoisin. Barbagiannin kohdalla valmistusmenetelmä on kuitenkin hieman erilainen - perinteisempi. Mausteet lisätään juoman sekaan jo valmistusvaiheessa. Mausteet ovat mukana siis jo tislausvaiheessa toisin kuin monen muun Ouzon kohdalla, jossa mausteet lisätään vasta kun varsinainen tislaus on suoritettu. Muut Ouzot ovat siis monesti ns. jälkimaustettuja, kun taas Barbagiannissa mausteet kulkevat mukana koko valmistusprosessin läpi.

Lopputuloksena on näin huomattavasti pehmeämpi ja jollakin tapaa aniksen ja muiden mausteiden maku maistuvat juomassa huomattavasti syvempinä kuin esimerkiksi monille tutussa Ouzo Minissä tai Ouzo ´12:ssa. Jos siis Ouzoa itse ostatte, suosittelee Antti ehdottomasti katsastamaan Barbagiannin ja niistä vielä makoisampana sen vihreäetikettisen version.

Pikku päikkäreiden jälkeen oli aika suunnata metsästämään postimerkkejä niihin muutamaan korttiin, jotka reissusta lähetettiin. Läheskään jokainen kauppa ei niitä myy, mutta kyselemällä löytyi. Kylässä on muutamakin postilaatikko. Yksi niistä sen isoimman supermarketin seinässä keskellä kylää. Pientä shoppailua siellä täällä. Tuliaisia ja muuta pientä kivaa ennen kuin suuntasimme syömään Family -nimiseen ravintolaan, joka osoittautui ehdottomasti käymisen arvoiseksi paikaksi. Todella ystävällistä palvelua heti alusta alkaen. Listan ulkopuoleltakin tilaaminen onnistui, kun teki mieli oliiveja. Niiden lisäksi alkupalaksi herkkusieniä vähintäänkin maittavassa kastikkeessa, johon oli mukava dipata tuoretta leipää. Niiden kanssa myös hieman friteerattua kalmaria, joka oli tuoretta ja rapsakaksi, muttei ylikypsäksi fritattua.




Pääruoaksi Minnis haukkasi mixed grillin, jossa oli possua, lammasta, makkaraa kanaa jne. Antti otti ihan perinteiset lampaankyljykset, jotka nekin olivat oikein makoisat. Minniksen annos oli melko tuhti, joten Antti hieman omalta osaltaan auttoi. Illan viiletessä nautimme vielä ruoan kanssa toiset oluet ja sen jälkeen vielä yhdet, kun kerran talo tarjosi!
Jopa vessat olivat Familyssä aivan viimeisen päälle. Miesten vessassa oli niin pumpulipuikkoja kuin hiusvahaa. Naisten vessasta löytyi sitten jos jonkinlaista apua naistenvaivoihin asti. Vaan eipä sillä – Zakynthoksella ei tullut kyllä kertaakaan törmättyä varsinaisesti epäsiisteihin saniteettitiloihin.


Illan lopuksi vielä drinksu tai pari Paradise Barissa ja sitten hotellia kohti. Matkalla meidän edellämme käveli brittipariskunta, joka etsiskeli Minigolf-radan läheisyydessä sijainnutta sporttibaaria. Olivat sitten kävelleet aika reilun matkaa väärään suuntaan, kun pariskunnan rouva rohkaisi itsensä ja kyseli missä kyseinen baari mahtaisi sijaita. ”Siellähän se on kun menette tuosta mutkasta ja sinne seuraavaan mutkaan ja siitä Popeysin vierestä ylämäkeen”. Ohjeen seurauksena rouva mätkäytti miestään käsilaukulla ja äyskäisi komealla brittimurteella ”I told you so!”. Emme jääneet katselemaan miten selkkaus eteni, mutta nalkutuksen määrästä päätellen miehen loppuilta saattoi olla jokseenkin pilalla.

22.5.2017, Saarikierroksella


Seuraavana päivänä ohjelmassa oli omatoimisen saarikiertelyn sijaan ihan perinteinen turistikierros oppaan kera. Asiantuntemusta ei tästä reissusta puuttunut, sillä suomalainen oppaamme Tarja oli asustellut saarella jo 15 vuoden ajan. Pikkubussi eteni mutkateitä pikkukylien keskellä. Ainoana silmätikkuna olivat siellä täällä kohoavat isot roskakasat, jotka olivat jääneet keräämättä palkkariitojen vuoksi. Kasoja oli kuulemma taas meidän ollessamme saarella alettu keräämään, mutta tahti oli melko verkkainen.


Matkalla Agios Nikolaoksen satamaan pysähdyimme itärannikolla näköalapaikalla, josta aukenivat hienot maisemat aina manner-Kreikkaan Peloponnesokselle saakka. Myös Kefallonian saari näkyi hienosti horisontissa. Agios Nikolaokseen päästyämme hyppäsimme meidät sinisille luolille vievän veneen kyytiin. Alkuun katselimme, että ihan pikkupaatin kyytiin emme joutuisi. Väärässä olimme. Sieltähän se vähän matkan päästä meidän veneemme isomman paatin takaa laituriin lipuikin.


Merenkäynti oli melkoista heti kun pääsimme suojaisasta satamasta hieman ulommas merelle. Opaskaan ei muistanut, koska olisi viimeksi ihan yhtälailla keikuttanut. Pieni veneemme keinui laineilla kuin pyöriäinen, mutta taitavan kipparin käsissä pääsimme aina sinisille luolille asti. Itse luoliin ei sellaisella tuulella ollut mitään asiaa. Muuten olisi pienimuotoinen haaksirikko ollut ihan tosiasia. Luolien lähistöllä korkin lailla kelluskellessamme pienen peruutuksen seurauksena peräaalto päätti roiskauttaa oikein kunnolla veneen sisään. Seurauksena oli se, että Minnakaisan mekko oli läpimärkä, eivätkä Antin shortsitkaan pärskeiltä säästyneet. Siinä sitten veneen keikkuessa yritettiin löytää kuivempaa paikkaa, kunnes todettiin, että parempi vain istua aloillaan ettei ketään tarvitsisi noukkia välimeren aalloista.




Takapuolet märkänä takaisin Agios Nikolaokseen päästyämme ainoa vaihtoehto oli käydä pikashoppaamassa yksi rantapyyhe, ettei Minniksen tarvinnut ihan likomärällä mekollaan istua sellaisenaan bussin penkkiin. No… sen kesä kuivaa minkä kastelee.

Agios Nikolaoksesta matka jatkui Anafonitrian kylään, jossa meille tarjottiin perinteisiä herkkuja. Oli makoisaa viiniä, loukomia, manteleita, oliiveja, perinteisiä käsitöitä jne. Mukaan matkaan tarttui pari rasiaa loukomeja ja todella hyviä hunaja-seesamimanteleita.


Anafonitrian jälkeen muutaman minuutin matka St. George Kremnonin luostarille, jossa olimme jo autolla piipahtaneet. Antti painui luostariin ottamaan vielä muutaman valokuvan Minniksen jäädessä nauttimaan yhden kylmän Fixin luostarin ulkopuolella olevan kioskin terassille, seuranaan pieni hauvanpentu.



Lounaalle ajoimme Marieksen kylään Alexandra tavernaan. Minnakaisalle Pastitsio ja Antille Gemista. Hyvin tuli masu täyteen tästäkin lounaasta, ennen kuin matka jatkui Aristeonin oliiviöljypuristamolle.




Erittäin siisti ja moderni puristamo tuotti useampaa erityyppistä oliiviöljyä, joita sai maistella ja ostella. Mukaan matkaan tarttui pari puolen litran purkkia – toinen sitruunalla maustettua ja toinen valkosipulilla. Puristamon pihalla pääsi vielä ihmettelemään, minkälaisilla vempeleillä öljyä on aikanaan tehty.







Seuraava pysähdys olikin saaren pääkaupungissa, jossa pidimme reilun puolen tunnin mittaisen paussin. Koska kaupunki oli tullut jo pääpiirteissään kierreltyä, niin tyydyimme hörppäisemään oluet Salomonin aukiolla. Kylästä jatkoimme vielä Bochalin kukkulalle katselemaan maisemia pääkaupungin suuntaan, ennen kuin matkasimme takaisin hotelleille.







Mukava retkipäivä takana olikin hyvä lähteä nauttimaan illallisesta. Pienen iltakävelyn jälkeen päädyimme ravintola Calypsoon, jossa eteen tuotiin ehkä reissun oikeaoppisin Mythos-tuoppi. Kahvallinen ja kauniin huurteinen tuopponen lipui huulilta alas pikavauhtia – mutta ruokaakin toki söimme. Heti alkuun keittiöltä tuli tervehdys. Tuoreet leipäpalat, joiden päällä oli tomaatti-paprika-fetalevitettä. Lisäksi tilasimme alkupaloiksi todella maistuvat fetapiirakat hunajan ja seesaminsiementen kera. Mukaan myös valkosipulileivät ja Antille spaghettia katkarapujen kera sekä Minnikselle spaghetti kaikilla muillakin mahdollisilla merenelävillä – oli simpukoita, katkarapuja, mustekalaa jne. Hyvää oli tämäkin, mutta ei ihan hyvää kuin muutama päivä sitten pääkaupungissa nauttimamme. terassilla ollut kovaääninen kattikin olisi halunnut oman osansa.







Pitkän päivän päätteeksi vielä perinteisen Paradisessa ja sitten uni jo maittoikin.

23.5.2017, Uusintakierroksella!

Aloitimme aamun nukkumalla hieman pidempään ja lätkimällä rasvaa pintaan. Nyt mentäisiin jo toista kertaa altaalle löhöilemään! Meistä kumpaakaan ei oikein ole tehty kokopäiväiseen allaselämään, mutta mikäs oli mukavan tuulen vilvoittaessa rauhallisella altaalla möllötellessä. Taisi siinä vajaa pari tuntia vierähtää, kun allastylsyys iski.



Huoneeseen, kamat niskaan ja uusintakierrokselle minigolfrataa kohti siis!

Tällä kertaa kaksi kierrosta riitti. Minnis vei toisen ja Antti vihdoin ja viimein voitti muutamalla lyönnillä kierroksen! Ja löipä siinä samalla yhden hole-in-onenkin! Perinteitä ei kuitenkaan tällä kertaa noudatettu ja tarjottu kierrosta kaikille paikalle olleille. Tyydyimme ihan vaan keskenämme hörppäämään yhdet ruskeat nesteyttävät juomat Planet Bariin.



Lounastakin piti saada, joten suuntasimme kylän toiseen päähän rannan suuntaan. Olimme jo alkulomasta käyneet Trenta Nova -ravintolan havupuiden varjostamassa puutarhassa juomilla, mutta nyt päätimme nauttia siellä lounaaksi salaatit sekä fetapiirakoita. Antille perinteinen kreikkalainen salaatti ja Minnikselle mainion näköinen tonnikalasalaatti. Rauhallista, mukavan viileä tuuli ja ruokakin maistui. Lisäksi palvelu oli kohteliasta, ystävällistä ja kaikin puolin huomioon ottavaa. Täällä kannattaa piipahtaa, jos haluaa pääkadun vilinästä hieman sivuun.




Lounaalta kävelimme takaisin hotellille sitä loman tylsintä vaihetta, eli pakkaamista varten. Matkalla vähän tuliaisia töihin ja kotiin. Ouzo-karkkeja, jääkaappimagneetti ja pari espresso-kuppia.

Lyhyt toipuminen hotellille ja viimeiselle illalliselle – joka sitten olikin ruoan suhteen reissun ainoa huti. Piero’s Restaurant näytti päällepäin oikein mukavalta paikalta. Antin kysyessä ennen sisään astumista löytyisikö tuoretta, vakuutteli tarjoilija meille näin olevan. ”Juu juu, tuoretta on ja tänään haettua.” Kysyessä saisinko nähdä kalat, mies marssi keittiöön ja sanoin, että hetken kestäisi. Hän toisi näytille, mutta sillä aikaa voisitte vaikka syödä alkupalat. No hyvä on, otetaan. Alkuun viininlehtikääryleitä, jotka olivat vielä ihan ok, mutta saganaki olikin sitten selvästi napattu kaupan pakastealtaasta. Ei hyvä alku – ja paheni vaan.




Kalat olivatki ehtineet jo livahtaa pakkaseen ja barbouneja, joita olisimme halunneet ei ollut kuin kolme pientä. Vaihdetaan siis kalaa, vaan eipä ollut sitäkään kuin yksi kappale ja lopulta sitten kolmatta kalaa löytyi kaksi kappaletta. Antin saama yksilö oli ehkä samalta päivältä, mutta Minniksen kala oli kyllä heitetty grilliin suoraan pakkasen pohjalta. Se oli raaka ja maistui pakastetulta. Ei ollenkaan hyvä! Kala takaisin keittiöön, jossa sitä luvattiin kypsentää lisää. Melkoista! Tässä kohtaa olisi tehnyt mieli nostaa kytkintä, mutta kun ei suomalainen ole sellaiseen tottunut ja viimeistä iltaakaan ei viitsinyt tällä tavalla mököttämällä pilata.

Sieltä se kala tuli perattuna ja aavistuksen kypsempänä takaisin pahoittelujen kera. Lupasivat onneksi, että annoksesta ei tarvitse maksaa mitään. Muutama pieni pala kalaa ja lasku. Tippiä ei jätetty.


Lohdutukseksi mitäpä muutakaan kuin pari Paradisen cocktailia. Sitten nukkumaan. Aamulla olisi aikainen herätys!

24.5.2017, Kotiin

Aamulla kello herätti ani varhain. Bussi tuli noukkimaan hotellilta 4:30. Lyhyt matka lentokentälle, joka osoittautui lähtiessäkin todella siistiksi Kreikkalaisella mittapuulla. Löytyi kohtuullisen kokoinen Duty Free, sekä ihan ihka aito kahvila, jossa höräisimme aamusumpit naamariin. Lentokin oli valmis ottamaan matkustajat vastaan hyvissä ajoin ja matkaankin päästiin hieman aikataulusta edellä.


Ainoa harmitus oli se, että istumapaikkamme olivat tyystin eri riveillä, vaikka käytäväpaikat olivatkin. Lentokoneen renkaiden tömähtäessä Helsinki-Vantaan asfalttiin olisikin hyvä alkaa odottelemaan seuraavaa reissua, joka koittaisi Heinäkuun lopulla. Silloin kohteena olisi taas jotain uutta ja meille kokonaan uusi maa. Kovin kauas ei Kreikasta kuitenkaan mentäisi ja alkukirjainkin olisi sama – Kroatian Tucepi.